Suomen Salibandyliitto ry
in English      Etusivu | Sarjat | Alueet | Juniorit | Valmennus | Erotuomarit | Olosuhteet ja varusteet | Peli meille kaikille | Materiaalisalkku
Uutiset
 Yhteystiedot   
YhteystiedotSalibandyliitto
YhteystiedotSalibandyliiga
HakuHaku
SivukarttaSivukartta
 
 15.4.2007   

Tapanilan Erä C-tyttöjen SM-kultaan

Tapanilan Erä valtasi C-tyttöjen ykkössijan kukistamalla SB Naantalin vasta rangaistuslaukauskisan jälkeen 2-1. Tapanilalaisten sankariksi nousi maalivahti Emma Tuomikoski, joka piti joukkuettaan pystyssä etenkin jatkoajalla.

Lisäksi Tuomikoski torjui kaikki SB Naantalin neljä yritystä rangaistus-laukauskisassa. Erältä yrityksissään onnistuivat Emmi ja Laura Paasivaara.
Loppuottelun varsinaisella peliajalla nähtiin vain kaksi osumaa. Ensimmäinen erä oli maaliton, mutta pian toisen erän alussa Erän Satu Hänninen laukoi vasemmasta laidasta ja pallo painui oikeaan takayläkulmaan ohi Jutta Huuhtasen. Kumpikin joukkue osui vielä tolppaan, mutta muutoin maalipaikat olivat vähissä.

SB Naantali oli hallitsevampi osapuoli ottelun edetessä, karvasi ajoittain rohkeasti ylhäältä asti ja saikin pallonriistoja, mutta Erän puolustus onnistui selvittämään tilanteet. Kunnes kolmannen erän alkuminuuteilla vielä 1994-ikäluokkaan kuuluva Juliette Kemppi onnistui laukauksessaan ja tasoitti tilanteeksi 1-1.
Näissä lukemissa siirryttiin jatkoajalle, mikä oli SB Naantalin vahvaa hallintaa. Ilman Tuomikosken useita loistotorjuntoja kultaiset mitalit olisi ripustettu naantalilaisille. Eräkään ei saanut ratkaisevaa maalia, joten edessä oli rangaistuslaukauskilpailu. Siinä pienikokoinen, mutta nopea Tuomikoski jatkoi hurjassa vireessä. Hän torjui neljästi ja Erän onnistuessa kahdesti, pääsivät pohjoishelsinkiläisjoukkueen pelaajat onnittelemaan mainiota maalivahtiaan.

Pronssiottelussa helsinkiläisen M-Teamin ja TPS -91:n välillä koettiin myös jännityksen hetkiä. Varsinainen peliaika päättyi 2-2-lukemiin. M-Teamin Riina Sandholm onnistui kahdesti ja TPS:n puolelta Henriikka Konki sekä Emma Honkanen. Jatkoajalla TPS pääsi pelaamaan hetken aikaa kahden pelaajan ylivoimalla, mutta maali jäi tekemättä. Ratkaisu syntyikin sen sijaan alivoimalla M-Teamin Sara Meurmanin osumalla.

Tulossivulle.

Teksti ja kuvat: Markku Huoponen


 Näytä uutisarkisto »   
 Uutiset   [ 1 - 20 / 28 ]    
Sivu :  [ 1 ] [ 2 ]
1.9.2010Salibandyliitto testaa kännykkään ladattavaa lisenssikorttia
27.8.2010Muutamia paikkoja jäljellä ilmaiseen Gatorade-junioriturnaukseen
26.8.2010Tyttöjen Pohjola Cup takana
24.8.2010D-F -junioreiden sarjaan ilmoittautuminen, operaatio pelisäännöt ja lisenssit
23.8.2010KatusählyTOUR 2010 päätökseen
20.8.2010Marko Vähätalo vei salibandyväen Magical Golfin
17.8.2010Naisten Gatorade-turnaukseen ilman turnausmaksua
16.8.2010Aluekokoukset syyskuussa, liittokokous vuorossa marraskuussa
16.8.2010Pelaajasiirtojen kirjaamismaksut nousevat 1.9.
16.8.2010PeliMaailman Y-pelaajat ja pelaaminen ikäistään vanhemmissa kaudella 2010-2011
11.8.2010Seniorisarjoihin ilmoittautuminen
4.8.2010Valmentajat koulutukseen!
20.7.2010Kauden 2010-11 lisenssit nyt myynnissä
16.7.2010Salibandyn avoin golfmestaruus Magical Golf ratkotaan 18. elokuuta
7.7.2010Katusählykesä käy kuumana
29.6.2010Vapaa siirtoaika päättyy 30.6.
1.6.2010Pelaajasiirrot käyntiin
3.5.2010Salibandy News 2010-11 ilmestynyt
3.5.2010Kilpailusäännöt kaudelle 2010-11
28.4.2010Rinnakkaisedustus PeliMaailmassa kaudella 2010-2011
Sivu :  [ 1 ] [ 2 ]
© Salibandyliitto ry 2010