NST puolusti B-poikien mestariksiNST-Lappeenrannan B-pojat päättivät kaksipäiväisen lopputurnauksen iloisiin mestaruusjuhliin Espoon Tapiolassa. Loppuottelussa se puolusti Oilers NG:n aseettomaksi ja iski loppuluvuiksi 3-0 (1-0,1-0,1-0). Tasaisen joukkueen sankari oli nollan pitänyt maalivahti Eero Kosonen.
NST:n mestaruuden alkutahdit löi kahdeksan minuutin kohdalla Teemu Voutilainen hienolla yksilösuorituksella. Hän nousi vasemman puolustajan paikaltaan laitaa pitkin ylös ja ampui vauhdista pian puolen kentän jälkeen. Terävä laukaus sujahti komeasti takayläkulmaan Oilers NG-vahti Eero Juvosen taakse. NST:llä oli espoolaispuolustajien haparoinneista mahdollisuus tehdä lisämaalejakin, mutta viimeistely ei ollut aivan kohdallaan. 
Oilers NG:n paras paikka siunaantui 13 minuutin kohdalla, kun ykkösketjun hyökkääjä Samu Rännäli pelasi avopaikan Artturi Puskalle takatolpalle, joka tuhri jo varmalta näyttäneen maalin.
Oilers NG:n avauspeli tukossa Oilersin avauspeli takkusi koko ottelun ajan NST:n hyökkääjien aktiivisen karvauksen ansiosta. Ajassa 21.13 NST:n Pauli Penttilä nappasikin pallon pois Dick Söderholmilta ja toimitti sen saman tein ketjukaverilleen Ville Pullille, joka ei erehtynyt neljästä metristä. Osuma jäi toisen erän ainoaksi. Lappeenrantalaisten maalia edelsi Oilers NG:n tilanne, jossa pallo oli jo pomppimassa maaliin, mutta NST:n puolustaja siivosi pallon viime hetkellä maaliviivalta väljemmille vesille.
Viimeisessä erässä Oilers NG:llä oli mahdollisuus tehdä finaalista tiukka taisto. Etenkin Oliver Wardille tarjottiin ratkaisijan viittaa. Liigajoukkueenkin mukana esiintynyt nuorukainen ei onnistunut lukuisista paikoistaan tekemään kavennusta, jolla Oilers NG olisi vielä päässyt mestaruuskamppailuun mukaan. Oilers NG:n menestystoiveet oli ladattu ykkösketjun Wardi-Rännäli-Puska varaan, jonka NST puolusti pimentoon. Lopullisen niitin iski kapteeni Oskari Kangas linkoamalla 3-0-lukemat tyhjään maaliin ajassa 43.25. Maalin syöttö merkittiin maalivahti Eero Kososelle. Samaan aikaan Oilers NG:n pelaaja istui jäähyllä ja joukkue yritti kavennusta ilman maalivahtia viidellä viittä vastaan.
Eero Kosonen piti loppuottelussa nollan NST:n B-nuoret olivat sisäistäneet miten tärkeät ottelut voitetaan. Tiiviiseen viisikkopuolustukseen perustuva peli toimi täydellisesti. Lappeenrantalaiset peittivät Oilers NG:n laukaukset ja siivosivat maalinedustan uhrautuvasti. Viimeisenä lukkona maalivahti Eero Kosonen torjui varmasti nekin maalipaikat, jotka espoolaiset saivat luotua. Nuorukainen palkittiinkin nollapelistään ansaitusti joukkueensa parhaana pelaajana.  NST:n peli pysyi kasassa täydet 45 minuuttia, eikä maltilla pelanneen joukkueen pelaajien ilmeissä näkynyt varsinaista hätää missään vaiheessa. NST:n 24-vuotias valmentaja Anssi Jukka oli tyytyväinen suojattiensa taktisesti kypsään esitykseen. Ja syystäkin, sillä NST oli vastustajaa edellä jokaisella osa-alueella. - Homma toimi alusta loppuun, hän tiivisti. Etenkin puolustuspään miesvartiointi toimi mallikkaasti. - Tiesimme, että Oilers pelaa palloa mielellään syvään ja sieltä keskelle, joten painotin että pakkien pitää olla heti iholla. NST:n puolustajat voittivat oman pään kaksinkamppailut järjestään etenkin kun vastustajan puolustajat joutuivat turvautumaan epätarkkoihin kaaripalloavauksiin NST:n aktiivisen karvauksen johdosta. - Pallolliselle annettiin painetta hyvin, eivätkä pojat jääneet seisoville jaloille, valmentaja myhäili. Loput tilanteet hoiti isokokoinen maalivahti-Kosonen, jolla on pesäpallotaustan vuoksi erittäin hyvä heittokäsi. Korkealla itseluottamuksella pelanneet puolustajat purkivat tarvittaessa paineen vippaamalla pallon maalivahdille, joka avasi heitoillaan hyvin laitoihin. Päätöksen Kososen peluuttamisesta Jukka teki lauantain pelien perusteella. - Hän pelasi sen verran vakuuttavasti eilen, että ansaitsi paikkansa jatkopeleihin. NST pelasi kolmella ketjulla ja kahdella puolustajaparilla, mutta ringissä on neljä maalivahtia ja 28 kenttäpelaajaa. - Osa oli katsomossa kannustamassa ja osa jäi kotiin, mutta kiitos mestaruudesta kuuluu kaikille, painotti valmentaja Anssi Jukka, jota pelaajat lähtivät viemään kohti suihkua.
Teksti: Markku Huoponen Kuvat: Peter Forsgård
B-poikien SM-finaali (Tapiolan Urheiluhalli, Espoo) NST-Lappeenranta – Espoon Oilers NG 3-0 (1-0,1-0,1-0)
1. erä: 7.53 Teemu Voutilainen (-) 1-0. 2. erä: 21.13 Ville Pulli (Pauli Penttilä) 2-0.
3. erä: 43.25 Oskari Kangas (Eero Kosonen) 3-0 tm.
Jäähyt: NST 0 min., Oilers NG 1x2 min. Parhaat pelaajat: NST Eero Kosonen, Oilers NG Robin Nyberg. Erotuomarit: Antti Ahokanto ja Markku Puolanne.
Pronssiottelu: SalPa – TPS 3-4 ja. (1-1,1-1,1-1)
B-nuorten lopputurnauksen tulokset täällä. |